Pili jätti viimeiset hyvästinsä Elvis-kisulle maanantaiaamuna. Isoveli jouduttiin lopettamaan myöhään sunnuntai-iltana tuskallisen päivän jälkeen. Diabetesta sairastanut poika kärsi ilmeisesti myös jonkinlaisesta maksasairaudesta, joka sunnuntaina näyttäytyi täyttämällä keuhkot nesteellä. Sokeritaudin takia sairaus olisi ollut mahdotonta hoitaa, joten päädyimme eläinlääkärin kanssa eutanasiaan.
kissat059.jpg?t=122462622820102008066.jpg?t=1226421563
Ekassa kuvassa edesmennyt Elvisvanhuskomistus ja taustalla Pilin uusi Asikkalan-kämppis Moko-kissa.
Toisessa kuvassa surullinen Pili Elviksen haudalla 20.10.2008

Muuten syksy on mennyt sateesta huolimatta ihan mainiosti. Pili oli mahtava vuohipaimen 4 viikon ajan ja opetteli isäntäväen labukoiden kanssa itsenäistä lenkkeilyä. Eräänä päivänä koirat löytyivät n. 5 kilometrin päästä lönkyttelemässä hiekkatien varressa. Lähellä oli kanava, joten turkit olivat yllättäenkin märkinä. Tälläistä touhua maalla, onneksi siellä tämä oli normaalia ja nämä lenkkeilijät lähinnä huvittivat :). Pilne joi päivittäin juustonteossa vuohenmaidosta erotettua heramaitoa, eikä mennyt pakki kertaakaan sekaisin, olin yllättynyt!

Reenailtiin enemmän tai vähemmän ahkerasti syyskuussa. Totean vain, että tuo on kyllä aivan valmis paketti nomekokeisiin, mutta itse en ole. Tilasin kuitenkin noutajat metsästyskokeessa-kirjan ja se on toistaiseksi työnalla. Saisikohan palkattua jonkun ohjaamaan mun koiraa?
koiriikissoi004.jpg?t=1224627920kes2008229.jpg?t=1224628439
Pilnellä on hieno saalis                                        Pojat passissa

Meillä pitäisi koulussa vihdoin ja viimein alkaa ensi viikolla se agility, joka piti alkaa jo viime talvena. Pilin kanssa sinne innoissaan menemme. Menestymisestä sitten myöhemmin lisää (ellei sitä kurssia taas kohta peruta).

Käytiin pariviikkoa sitten punnituksessa - 37kg, poika päässyt hoikistumaan ihan huomaamatta, kun tuolla maalla kirmannut. Painon tippuminen kostautui kahdenpäivän kuluttua noutajien päänäyttelyssä, kun Pilne näytti ihan junnupojalta muiden rinnalla. Mutta jos tässä painossa pysytään niin se on hyvä. Poitsu ei ollut kulkenut yli kuukauteen hihnassa ja käyttäytyminen oli sen mukaista :D. Valioluokan 4. palkinto oli kyllä silti Pililtä mahtava suoritus, kun ottaa huomioon ketä muita luokassa kilpaili. Kahden viikon kuluttua onkin sitten Viron reissu edessä, yritetään tsempata pikkuhiljaa niin remmissä kulkua, että seisomistakin. Ja pieni lihotus ennen reissua niin ei tarttee tulla tyhjin käsin kotiin ;).

Tärkein asia: Meidän Viiville on luvassa jälleen jouluksi vauvoja, joten Pili pääsee vara-iskäilemään jälleen!
DSC03837.jpg?t=1224629424