Takana on rankka viikonloppu Virossa. Matkamme alkoi perjantaina aamupäivästä synkin ennustein: autosta puuttui green card, jarrut vinkuivat ja katosta irtosi jokin osa kesken Helsingin motaria, lopuksi matkassa mukana ollut pikkusisko ilmoitti automatkan aikana, ettei hänellä ole passia mukana.

Onneksi alkumatkan epäonni ei seurannut enää loppumatkaan - auto ei levinnytkään, kolareita ei sattunut eikä passeja kysytty.

Laivasta oli varattu Pilille häkkipaikka kennelhuoneesta. Huone oli aivan kaamea, niin pieni, ettei sinne mahtunut jäämään koiran kanssa oleskelemaan. Onneksi koiruli on varsin sopeutuvainen yksilö, eikä yksinolo siellä pienessä kopissa rytinän ja paukkeen keskellä vaikuttanut muuten kuin emännän mielentilaan. Ajoimme suoraan satamasta Tarttoon, jossa meitä vastaanottamassa oli kaksi Unkarin Visla-tyttöä ja Bostonin terrierityttö. Meno oli välillä hurjaa, eikä pikkuinen terrieri jäänyt kokoerosta huolimatta leikeissä kakkoseksi.
DSC05845.jpg?t=1226402772

Lauantaina Pili oli mamman sekä tuomarin mielestä mallikelpoinen kehässä ja saikin toisen CACIBinsa. Sunnuntaina menikin sitten vähän heikommin, liukkaan lattian takia Pili kaatui persiilleen kehässä. Kaikesta huolimatta hyvät arvostelut tuli ja ne on luettavissa kauneuskilpailut-osiosta.
Kuva040.jpg?t=1226403227
DSC05850.jpg?t=1226403260
Eka kuva: Tarton ROP-kehä, Pili oli VSP
Toka kuva: Tallinnan erkkarin kaksi ainutta valiourosta: "Tittelihirviö-Martti" ja kakkoseks jääny "Toistaseksi vain pelkkä hirviö-Pili"

Kotimatka sujui hyvin, Pili jäi nyt autoon laivamatkan ajaksi, eikä ollut asiasta moksiskaan. Mamman piti kyllä ottaa vettä vahvempaa, että pystyi rauhottumaan ;). Maanantaina kirjotinkin sitten kansainvälisen muotovalioarvon hakemuksen ja illasta käytiin Pilin kanssa moikkaamassa kuttutilalla Sella- ja Laikalabbiksia sekä pääsin juottamaan ja nunnuttamaan kahta perjantaina syntynyttä kilipukkia!