killeridami.jpg

Torstaina kävimme Ylöjärven maastoissa kimppareeneissä. Pili innostui varsinkin metsähausta ihan hirveesti ja oli kehuista ihan tohkeissaan. Opin paljon uusia asioita ja kokeiltiinkin heti perjantaina kotona Pilin kanssa hakua ja linjallevetoa (?). JA TOI JOKA KERTA KÄTEEN !! Näin hyvin kun koira toimisi vielä tipujen ja kanien kanssakin... Tuntus vähän siltä, että koira osaa kaiken, mutta ohjaajalla on helkkaristi opeteltavaa (siis eihän se näin voi olla !!!).

IMG_0212.jpg?t=1178371692

Juu. Viivillä on juoksut ja Pili on ihan sekaisin. Aiemmista juoksuista Pili ei ole ollut moksiskaan, mutta nyt Tampereelle tullessa syntyi heti vispilänkauppaa ja Viivi sekä Mingo jouduttiin viemään kaupunkikoiriksi. Pili on ollut nyt ihan väsynyt, todella apaattinen ja virraton.. Tiirailtiin eilen äitin kanssa, että Pilin pallit oisivat vähän turvonneet.. Täällä varmasti noita juoksutuoksuja on vielä paljon, joten aattelin, että johtuiskohan oireet Viivin juoksuista? Toivottasti, ettei sitten ole mitään vakavempaa..

Pili ja Viivi toissasyksyllä

pilijaviivi2.jpg