Nonniin, nyt on sitten viimoinenkin serti kasassa, niinkuin jo aiemmin uhkailin, että se haetaan Vesilahdelta. Luettelon mukaan oli 34 koiraa (paljonko oli sitten todellinen määrä?) ja esim. urosjunnuista ei löytynyt yhtäkään EH:n tai ERIn saanutta, joten sikäli voi sanoa, ettei peräkylästä hyvä arvostelu ihan noinvain tullut (kai). Tuomari kutsui Piliä aluksi Dumboksi, ja oli kirjoittanut arvosteluunkin että suuret korvat, heh. Pili oli myös ROP, ryppi kehässä ei yllättäenkään pärjätty.

Labradorinäyttelyssä Joensuussa käytiin viikkoa aiemmin. Yhdistettiin pitkä mökkiviikonloppu siihen samaan syssyyn Rantasalmelle, niin ei tarttennu ajaa kerralla niin pitkiä matkoja. Pili sijoittui omassa luokassaan neljänneksi, kovasti kehässä oli sitä mieltä, että iskää ei voi jättää kehän reunalle. Täten jouduin tylyilemään Jakelle, että lähtee pois silmistämme loppuajaksi :D. Täytyy alkaa käymään kahdestaan Pilin kanssa näy-reissuilla, menee heti huomattavasti paremmin, kun keskitymme vain toisiimme. Paitsi että nyt vaan pitäisi keskittyä reenaamaan ja pommittamaan taipparijärjestäjiä, niin Pili valioituisi vihdoinkin, jolloin yksi suunnittelematon etappi olisi saavutettu.

Täytyy myöhemmin lisätä joensuun keikasta kuvia, kunhan jake saa laitettua ne koneelle. Mutta tässä Pili ylpeänä ROP-suorituksen jälkeen Vesilahdella. On se kumma miten koira ylpistyy hetkeksi kun saa paljon kehuja ja taputuksia, kulki kehästä pää pystyssä muiden koirien ohi (normaalisti haluaisi jäädä haistelemaan).
18082007174.jpg?t=118802368518082007175.jpg?t=1188023883